Yhdistyksen neuvontapuhelin: 040 540 1401

 

Image (3).jpg
Uudenmaan Sijaiskotiyhdistys ry
Haastattelijoina toimivat sijaishuollossa itsekin olleet nuoret aikuiset, jotka on koulutettu tehtävään ja joilla on tietenkin vaitiolovelvollisuus. Haastateltavaksi ilmoittautuva voi lähettää yhteystietonsa (puhelinnumero ja asuinpaikkakunta)  suoraan  minulle sähköpostitse (hillevi.westman (at) sos-lapsikyla.fi).  Haastattelija ottaa sen jälkeen yhteyttä häneen sopiakseen hänen kanssaan haastattelun ajankohdasta ja paikasta (esim. haastateltavan asuinpaikkakunnalla). Haastattelu kestää noin tunnin.
Toivon, että kiireen keskellä antaisitte panoksenne tutkimushankkeen onnistumisen varmistamiseksi ja levittäisitte tietoa tästä tutkimushankkeesta niin omassa perheessänne kasvasville kuin sieltä itsenäistyneille  nuorille ja edelleen muiden sijaisperheiden vanhemmille, jotta viesti tavoittaisi mahdollisimman monta nuorta myös heidän kauttaan. Tavoitteena on saada haastattelut tehdyksi vielä tämän vuoden aikana.
Liitteissä on tietoa vertaistutkimuksesta. Tavoitteena on haastattelujen pohjalta koottavan raportin avulla vaikuttaa lastensuojelulainsäädäntöön ja käytäntöihin lastensuojelutyössä. Tutkimusraportin kirjoittaa professori Maritta Törrönen Helsingin  yliopistosta.
Ystävällisin terveisin,
tutkimuksen koordinaattori Hillevi Westman
Hillevi Westman
Psykologi / Theraplay-terapeutti
Sähköposti/email: hillevi.westman (at) sos-lapsikyla.fi
Puhelin/Phone: (+358 9) 5404 8817 ja (+358) 40 559 0903
SOS-Lapsikylä ry
Meritullintori 3
00170 Helsinki
Puh./Phone (358 9) 5404 880
Fax (358 9) 5404 8811
Verkkosivu: www.sos-lapsikyla.fi
Nuorten haastattelututkimus
On tärkeää saada sijaisperheissä kasvaneiden nuorten oma ääni kuuluviin heitä itseään koskevissa asioissa. Pyydän siksi pikaista apuanne tavoittaaksemme 18-25-vuotiaita (ja tänä vuonna 26 täyttäviä) nuoria haastateltavaksi jälkihuoltoon liittyvää tutkimusta varten. Sijaisvanhempina teillä on suora yhteys nuoriin ja  paras tapa lähestyä nuoria ja motivoida heitä osallistumaan on tietenkin henkilökohtainen tuttuus ja kontakti kasvokkain tai puhelimitse.